22.1.2024

Akavan ulosmarssi lähestyy

Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akava järjestää ulosmarssin tiistaina 6.2.2024.

Insinööriliitto on mukana keskusjärjestönsä ulosmarssissa. Insinööriliitossa ulosmarssiin osallistuvat yksityisellä sektorilla työskentelevät jäsenet koko maassa mukaan lukien yliopistot ja ammattikorkeakoulut.

Koska kyseessä on poliittinen mielenilmaus, siihen osallistuminen on aina yksilön päätettävissä.

Akavan tilaisuuksia kolmessa kaupungissa

Akava järjestää ulosmarssipäivänä Helsingissä, Tampereella ja Turussa Paremman työelämän puolesta -tilaisuuksia, joihin Insinööriliiton jäsenten toivotaan osallistuvan. Päivän kulkua voi seurata myös verkossa kello 14 alkaen.

Helsingissä väki kokoontuu Kolmen sepän patsaalle klo 14 alkaen. Vanhalla yliopistotalolla on tarjolla ennakkoilmoittautuneille pientä purtavaa ja ohjelmaa klo 15–16.30.

Tampereella ulosmarssit lähtevät liikkeelle kahdesta eri pisteestä lähtevällä marssilla. Toinen kokoontuminen on TAMKin vieressä Tekunkatu/Kriikunatie, toinen yliopiston Päätalon edessä klo 14.15. Kulkueet kohtaavat Tullintorin ja Pakkahuoneen välisellä aukiolla. Paremman työelämän puolesta-tilaisuus alkaa Tavara-asemalla klo 15.15 (muista ilmoittautua).

Turussa ulosmarssiin osallistuvat kokoontuvat Tuomiokirkkotorille klo 14.30, josta kulkue siirtyy Kauppatorin kautta VPK:n talolle klo 15.30 alkavaan tilaisuuteen (muista ilmoittautua).

Usein kysyttyä Akavan ulosmarssista

Akavan sivuille on koottu tietoa ulosmarssista, muun muassa usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia toimenpiteestä. Vastaava sisältö on julkaistu myös englanniksi.

Insinööriliiton jäsenille suunnattu kysymyksiä ja vastauksia -palsta on liiton sivuilla.

Vaihtoehtoja hallituksen uudistuksiin

Ulosmarsseilla Akava vastustaa osaa hallituksen työelämätoimia ja korostaa neuvotteluja työmarkkinakriisin ratkaisemiseksi.

Akavan sivuilta voit lukea keskusjärjestön kantoja. Sivulle on koottu myös tietoa ulosmarssista, muun muassa usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia toimenpiteestä.

Insinööriliitto on esittänyt maan hallitukselle vaihtoehtoisia tapoja tehdä työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistuksia niin, että Suomen talous saadaan kuntoon.