19.12.2024

Ministeri välttelee vastuutaan

Opetus- ja kulttuuriministeri Sari Multala on vastannut edustaja Hilkka Kempin kirjalliseen kysymykseen ennen ammattikorkeakoulujen perustamista valmistuneiden insinöörien asemasta. Näillä tutkinnoilla ei ole korkeakoulututkinnon asemaa, ja tilanne heikentää näiden osaajien asemaa työelämässä. Insinööriliitto on pettynyt ministerin vastaukseen, jossa ongelmaa ja ministeriön vastuuta vähätellään.

– On pöyristyttävää, että ministeri ei vastauksessaan tunnista omaa vastuutaan asiassa vaan sysää näiden insinöörien osaamisen tunnistamisen työnantajille. Suurin osa pätevyyskriteereistä tulee kuitenkin valtiolta. Ne vaikuttavat esimerkiksi siihen, miten erilaisia rahoituksia myönnetään, toteaa Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo.

Vastauksessaan ministeri antaa ymmärtää, että aiemmat tutkinnot poikkeaisivat siitä, millaisia ammattikorkeakoulujen insinööritutkinnot ovat olleet. Insinööriliiton selvityksen mukaan molempien tutkintojen opetussuunnitelmat ovat kuitenkin olleet samanlaiset. Ammattikorkeakoulujen perustamisen aikaan samoja opintoja käyneiden opiskelijoiden on ollut mahdollista valita joko vanha tai uusi tutkinto.

– On täysin käsittämätöntä, että ministeri voi viitata siihen, etteivät tutkinnot ole verrannollisia. Ammattikorkeakoulujen aikana ainoastaan tutkinnon myöntävä taho vaihtui, sillä ei ole osaamisen kanssa mitään tekemistä, puheenjohtaja Salo jatkaa.

Ministeri viittaa vastauksessaan myös tutkintojen viitekehykseen todeten, että poistuneita tutkintoja ei voi merkitä sinne. Viittaus tutkintojen viitekehykseen on erikoinen, kun kysymyksessä kysytään tutkintojen asemaa korkeakoulututkintoina alimman korkea-asteen tutkinnon sijaan.

– On erikoista, että ministeri viittaa tutkintojen viitekehykseen, joka määrittää tutkintojen osaamistasoa, ei niiden asemaa korkeakoulututkintoina. Olisi toivottavaa, että ministeri tunnistaisi oman hallinnonalansa säädökset eikä päätyisi sivupoluille, jotka ovat esitetyn kysymyksen kannalta epärelevantteja, puheenjohtaja Salo toteaa.

Kansanedustaja Kemppi kysyi marraskuussa kahden muun edustajan kanssa ennen ammattikorkeakouluja valmistuneiden insinööritutkintojen asemasta. Insinööriliitto edustaa näitä insinöörejä, joita on työelämässä edelleen noin 20 000. Liitto jatkaa ministeriöön ja ministereihin vaikuttamista tilanteen korjaamiseksi.