Urasuunnittelu
Usein kuulee puhuttavan, että oma urapolku on löytynyt sattuman kautta. Moni saattaa tuntea päätyneensä urallaan johonkin työpaikkaan sattuman kautta. Elämässä tehdään kuitenkin usein valintoja omien arvojen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan myös ilman, että sitä itse huomaa. Mitä paremmin omat arvot ja kiinnostuksen kohteet tiedostaa ja osaa määritellä mitä hyvä elämä itselle tarkoittaa, sitä helpompaa on tehdä itselle sopivia valintoja.
Usein uran suunnittelussa nousee esiin myös se, ettei voi vaikuttaa asioihin, jotka vaikuttavat omaan uraan. Tämä pitää paikkaansa, mutta silloinkaan ei kannata vain pysähtyä paikalleen vaan aktiivisesti keskittyä vaikuttamaan niihin asioihin, jotka ovat omassa vaikutuspiirissä. Tärkeää on muistaa myös se, että usein yhteen pisteeseen on monia erilaisia reittejä. Ensin vain pitää tietää missä olet ja mihin haluat lopulta päätyä.
Omasta urasta ja siihen liittyvistä toiveista kannattaa olla avoin. Kerro ajatuksistasi ihmisille, jotta löydät heistä ne, joiden kanssa tavoitteenne ovat tosiaan tukevia ja voitte yhdessä kannustaa toisianne.
Insinööriliitto-yhteisössä on työelämän kannalta hyödyllisiä verkostoja. Liiton jäsenenä pääset tapaamaan muita alan ihmisiä ja kehittämään osaamistasi jäsenille tarkoitetuissa koulutuksissa ja tapahtumissa. Lisäksi oma jäsenjärjestösi järjestää tapahtumia jäsenille.
Henkilökohtainen uraneuvonta
Insinööriliiton jäsenenä sinulla on käytettävissä myös liiton urapalvelut. Jäsensivujen kautta pääset ura- ja koulutuspalveluportaaliin, jossa on tarjolla materiaalia omia pohdintoja varten ja mahdollisuus varata aika uravalmentajalle. Voit varata ajan esimerkiksi työnhakupapereiden kommentointiin tai uraohjaukseen.
Hyödynnä pohdintojesi tukena myös koulutustarjontamme sekä webinaaritallennekirjaston työnhaun- ja oman uran suunnitteluun liittyvät sisällöt.
Urapalvelut ovat itselle ehdottoman tärkeä ja hyödyllinen jäsenetu. Coollan tarjoama henkilökohtainen neuvonta cv:n ja työhakemuksien kanssa on ollut korvaamattoman tärkeää vastavalmistuneen työnhaussa."
Veera, Insinööriliiton jäsen