Tanelin uratarina

Taneli Voltti
Mediatekniikan insinööri
Tietoturvallisuuskoordinaattori

Mediatekniikkaan sisäisellä siirrolla

Taneli aloitti vuonna 2009 Centrian ammattikorkeakoulussa Ylivieskassa sähkötekniikan opinnot. Tietotekniikka veti puoleensa nuorta elektroniikka-asentajaa. Koulun aloituksen jälkeen Tanelia alkoi kiinnostaa mediatekniikan insinöörin tutkinto, jota pääsi Centrian sisäisellä siirrolla opiskelemaan syventyen tietoverkkopuolelle. Taneli oli myös vaihdossa Shanghain yliopistossa Kiinassa. Siellä hän opiskeli kiinan kieltä ja kulttuuria sekä tietoverkkoja.

Opintojen ensimmäisenä kesänä hän oli töissä teollisuudessa kokoonpanotehtävissä. Seuraavat opintojen aikaiset kesät hän teki Centrialle erilaisia alan työhön valmistavia harjoittelutehtäviä. Aikaisessa vaiheessa opintojen alussa hän lähti mukaan järjestötoimintaan ja liittyi opiskelija-aktiiviksi. Hän perusti myös oman toiminimen tietotekniikan huoltojen parissa.

Kesätyö poiki pitkän uran

Taneli valmistui vuonna 2013 joulukuussa, jonka jälkeen hän aloitti työt valmistavan teollisuusalan yrityksessä tietotekniikan projektin mikrotukihenkilönä. Tehtävän piti olla kesätyö, mutta se laajenikin loppuvuoteen asti. Määräaikaisen työn loppuessa hän oli vähän aikaa työttömänä ja haki töitä. ”Lähiseuduilla oli aika vähän tarjolla koulutusta vastaavaa työtä, ja työn saaminen olisi vaatinut muuttoa kauemmaksi, mihin en ollut valmis”, Taneli toteaa.

Keväällä Taneli sai soiton samasta valmistavan teollisuusalan yrityksestä ja hänelle tarjottiin jälleen kesätöitä. Hän meni tekemään alemman toimihenkilön tietotekniikkaan liittyviä helpdesk-tukitehtäviä ja tällä kertaa kesätyö muuttui lopulta kokopäivätyöksi. Muutaman vuoden jälkeen hän siirtyi järjestelmäasiantuntijan tehtäviin. Taneli alkoi kuitenkin kaivata uusia haasteita ja kyberturvallisuusala alkoi kiinnostaa. Hän aloitti vuonna 2020 Kotkan XAMKissa Kyberturvallisuuden YAMK-tutkinnon opiskelun.

”Intuitioni ja ajoitus opinnoille osuikin kohdilleen, koska opintojen aloituksen jälkeen tuli koronapandemia. Maailmantilanne muuttui lyhyessä ajassa ja töissä tuli tarve Kyberturvallisuusalan osaamiselle. Vuosi opintojen aloituksen jälkeen siirryin yrityksessä tietoturva-asiantuntijaksi ja tämän jälkeen ylemmäksi toimihenkilöksi tietoturvakoordinaattoriksi koulutusta vastaaviin tehtäviin”, Taneli kertoo.

Oma aktiivisuus kannatti

Uusiin tehtäviin siirtyminen oli Tanelista tavallaan haastavaa. Hän kuitenkin halusi näyttää osaamisensa työnantajalle ja sai ottaa uusia tehtäviä haltuun pikkuhiljaa. Siirtyminen haastavampiin asiantuntijatehtäviin lisäsi painetta. Samalla vastuu ja vaikuttamismahdollisuudet lisääntyivät, ja oman käden jälki näkyi tekemisessä, mikä lisäsi työn mielekkyyttä.

”Urakehitys vaikutti toki palkkaukseeni. Yksityisellä sektorilla se on ollut kuitenkin neuvottelukysymys, eli palkkakeskustelua täytyi käydä”, Taneli muistelee.

Liitto tukena uran eri vaiheissa

Töitä hakiessaan Taneli kävi Insinööriliiton CV:n tekemiseen ja työnhakuun liittyvillä kursseilla. Palkkakeskusteluihin valmistautuessaan Taneli hyödynsi ahkerasti Insinööriliiton Palkkanosturia ja työsopimuksen päivittyessä hän tarkistutti sopimukset aina liiton asiantuntijoilla.

”Lisäksi olen aktiivisesti käynyt verkostoitumassa liiton tapahtumissa, joissa on voinut keskustella saman alan ihmisten kanssa tekniikkaan ja sen kehitykseen liittyvistä asioista”, Taneli kertaa.

Seuraavaksi Tanelin tavoitteena on suorittaa YAMK-tutkinto viimeistään ensi vuoden aikana. Hänen toiveenansa on myös, että urakehitys olisi nousujohteista ja työtehtävät olisivat mielekkäitä myös tulevaisuudessa!