Liikkeen luovutus
Liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai niiden toiminnallinen osa luovuttamista toiselle työnantajalle, joka jatkaa liiketoiminnan harjoittamista samana tai samankaltaisena. Käytännössä liiketoiminnan luovutuksen tunnistaminen voi olla hankalaa ja se pitää arvioida yksittäistapauksissa kokonaisharkinnan perusteella. Kokonaisharkinnassa voidaan antaa merkitystä esimerkiksi liikkeen omaisuuden siirtymiselle uudelle työnantajalle, siirtyvien työntekijöiden määrälle sekä uuden toiminnan samankaltaisuudelle verrattuna vanhaan toimintaan.
Liikkeen luovutuksesta huolimatta työsuhde jatkuu katkeamatta. Työntekijät siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen niin sanottuina ”vanhoina työntekijöinä”. Tämä tarkoittaa sitä, että työsuhteen ehtoihin ja työntekijän etuihin ei voi tehdä heikennyksiä liikkeen luovutuksen perusteella, ellei niistä erikseen sovita. Luovutuksensaajan tulee noudattaa luovuttajaa sitonutta työehtosopimusta työehtosopimuksen päättymispäivään saakka.
Työntekijän ei ole pakko siirtyä luovutuksensaajan palvelukseen. Työntekijä saa irtisanoa työsopimuksen, myös määräaikaisen, päättymään liikkeen luovutuspäivästä, jos hän on saanut tiedon luovutuksesta työnantajalta tai liikkeen uudelta haltijalta viimeistään kuukautta ennen luovutuspäivää. Jos työntekijälle on annettu tieto luovutuksesta myöhemmin, hän saa irtisanoa työsopimuksensa päättymään luovutuspäivästä tai tämän jälkeen, viimeistään kuitenkin kuukauden kuluessa saatuaan tiedon luovutuksesta. Työntekijällä on myös aina oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva työsopimus normaalia irtisanomisaikaa noudattaen.
Jos työsopimus päätetään siksi, että työntekijän työehdot heikkenevät olennaisesti liikkeen luovutuksen johdosta, työnantajan katsotaan olevan vastuussa työsuhteen päättymisestä. Tällä voi olla merkitystä esimerkiksi työttömyysturvan kannalta.
Työsopimus siirtyy sellaisenaan liikkeen luovutuksen yhteydessä. Liikkeen luovutuksen yhteydessä on kuitenkin tavallista, että luovutuksensaaja tarjoaa työntekijöille uutta työsopimusta, jotta työsopimukset olisivat yhtenäiset yrityksen olemassa olevien työsopimusten kanssa. Työntekijällä ei kuitenkaan ole mitään velvollisuutta allekirjoittaa uutta työsopimusta ja voi valita jatkaa vanhalla työsopimuksella. Työsopimuksia kannattaa vertailla keskenään ja huonompaan työsopimukseen ei kannata vaihtaa.
Tiedottamisvelvollisuus
Liikkeen luovutuksen yhteydessä ei ole velvollisuutta käydä varsinaisia muutosneuvotteluita, mutta sen sijaan liikkeen luovuttajan ja luovutuksensaajan on selvitettävä niiden henkilöstöryhmien edustajille,
- luovutuksen ajankohta tai suunniteltu ajankohta;
- luovutuksen syyt;
- luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset; sekä
- suunnitellut, työntekijöitä koskevat toimenpiteet.
Luovuttajan on annettava nämä tiedot henkilöstöryhmien edustajille hyvissä ajoin ennen luovutuksen toteuttamista. Luovutuksensaajan on annettava nämä tiedot henkilöstöryhmien edustajille viimeistään viikon kuluttua luovutuksen toteutumisesta.