Päättösopimus tai irtisanomispaketti
Työntekijä ja työnantaja voivat halutessaan sopia työsuhteen päättämisestä niin sanotulla työsuhteen päättämissopimuksella, josta käytetään myös nimitystä kultainen kädenpuristus tai eroraha. Sopimusta voi ehdottaa kumpi osapuoli tahansa.
Päättämissopimuksesta ei ole työsopimuslaissa nimenomaisia määräyksiä. Päättämissopimus voidaan tehdä milloin tahansa työsuhteen aikana. Työsuhde voidaan sopia päättymään heti tai esimerkiksi irtisanomisajan pituisen ajan kuluttua.
Työnantaja saattaa myös tarjota eropakettia vaihtoehtona mahdollisille irtisanomisille tai osapuolten välinen ristiriitatilanne saatetaan ratkaista päättösopimuksella. Sopimuksen sisältö on vapaasti sovittavissa, sopimus vaikutuksineen kannattaa tarkistuttaa liiton lakimiehellä ennen sopimuksen allekirjoittamista.
Kun harkitset päättösopimuksen allekirjoittamista, vertaa sitä tilanteeseen, jossa työnantaja irtisanoisi sinut. Jos sinut irtisanotaan tuotannollisin ja taloudellisin syin, ei aseteta karenssia. Jos sovit työsuhteen päättämisestä (tai itse irtisanoudut) asettaa TE-toimisto hyvin suurella todennäköisyydellä 45 päivän työvoimapoliittisen karenssin, jonka ajalta ei saa mitään tuloa. Lisäksi erokorvaus niin sanotusti jaksotetaan vastamaan kk-palkkaasi ja jaksotuksen ajalta ei makseta ansiopäivärahaa. Karenssi ja jaksotus kuluvat kuitenkin päällekkäin. KOKO-kassa tekee jaksotuksesta päätöksen ja ilmoittaa jaksotuksen päättymispäivän ja siten ansiosidonnaisen alkupäivän päivärahan hakijalle. Erokorvaus ei kerrytä eläkettä eikä vuosilomaa kuten irtisanomisajan palkka.
Tutustu KOKO-kassan jaksotuksen kaavaan
Sopimuksessa sovitaan yleensä, ettei työnantajalla ole työntarjoamisvelvoitetta eikä takaisinottovelvoitetta. Irtisanomisaika saattaa olla lyhyempi ja irtisanomisajan palkan lisäksi voi siis menettää muut edut (työterveyshuolto, eläkemaksut, työsuhdeauto) irtisanomisajalta.
Seurauksena on hyvin todennäköisesti 45 päivän karenssi työttömyysturvaan, koska sopimalla työsuhteen päättämisestä, on itse aiheuttanut työsuhteen loppumisen. Karenssi alkaa kulua työsuhteen päättymisestä. Karenssin ajalta ei saa ansiopäivärahaa, peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea.
Kertakorvaus jaksotetaan vastaamaan päivärahapäiviä palkan perusteella; kertakorvaus jaksotetaan työttömyyden alkuajalle, eikä jaksotuksen ajalta ole oikeutta työttömyysetuuteen. Karenssi ja jaksotus kuluvat samanaikaisesti.
Työsopimuksessa sovittu kilpailukielto jää voimaan, ellei päättösopimuksessa toisin sovita.
Sopimuksessa sovitaan yleensä siitä, ettei erokorvauksen maksun jälkeen ole oikeutta vaatia korvauksia työsuhteen päättämisestä tai esittää muitakaan vaatimuksia työsuhteeseen liittyen.
Selvitä ennen sopimuksen tekemistä saatavasi työnantajalta. Tällaisia ovat pitämättömät vuosilomapäivät, ylityösaatavat, bonukset ja niin edelleen. Nämä tulee eritellä sopimukseen.
Kertakorvaus ei kerrytä eläkettä ja se on verotettavaa ansiotuloa. Kertakorvauksen voi mahdollisesti tasata useammalle verovuodelle, mutta verotoimisto ratkaisee tämän jokaisen kohdalla erikseen. Jos asiasta ei sovita verotoimiston kanssa, vero menee maksuhetkellä.
Jos sinulla on asuntolainaa ja lainaturva, ole yhteydessä pankkiisi. Pankkien lainaturvan ehdot edellyttävät usein, että työnantaja on irtisanonut työsuhteen tuotannollisella ja taloudellisella perusteella.
Ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi TE-toimiston oma asioinnissa. Vaikka olet saanut erokorvauksen, sinun pitää ilmoittautua työttömäksi. Jos olet poissa työmarkkinoiden käytettävistä 6 kuukauden ajan, menetät oikeuden työttömyysturvaan,
Kun olet ilmoittautunut työttömäksi, hae ansiopäivärahaa KOKO-kassasta.
Katso KOKO-kassan nettisivuilta listaus toimitettavista liitteistä. Ansiopäivärahaa voi hakea aikaisintaan 2 viikon kuluttua työsuhteen päättymisestä. Kannattaa toimittaa kassaan selvitys melko pian työsuhteen päättymisen jälkeen, jottei se unohdu.